23.2.2026 Lohjan sivistyspalveluiden palveluverkkoselvitys 2026 Lohja valmistelee sivistyspalveluiden palveluverkkoselvitystä, jonka tavoitteena on varmistaa, että kaupungin varhaiskasvatus, koulutus, nuorisotyö sekä kulttuuri- ja vapaa-ajan palvelut pysyvät laadukkaina, saavutettavina ja taloudellisesti kestävinä myös tulevina vuosina. Lue lisää
21.2.2026 Työllisyyspalvelujen palkkatuki– ja starttirahalinjaus Työllisyysalueen toimintaa johtava työllisyys- ja elinkeinolautakunta päätti kokouksessaan 9.2.2026 (§ 10), että Lohja-Karkkila työllisyyspalveluissa ei toistaiseksi myönnetä palkkatukea. Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistämistä edistävä harkinnanvarainen tuki, jota työvoimaviranomainen voi myöntää työnantajalle palkkakustannuksiin. Linjaus koskee ainoastaan uusia palkkatukipäätöksiä, eikä vaikuta jo tehtyihin palkkatukipäätöksiin. Lue lisää
20.2.2026 Työllisyyspalveluiden maaliskuun 2026 alusta voimaan tulevat muutokset Työnhakijoiden palveluprosesseihin ja työnvälitykseen liittyvää lainsäädäntöä uudistetaan. Muutoksia tulee vuoden aikana esimerkiksi työnhakuvelvollisuuteen, työnhaun katkeamiseen, työttömyysturvan seuraamuksiin (karenssit) sekä työnhakuprofiilin julkaisuun. Osa muutoksista on tullut voimaan 1.1.2026, ja tämän jälkeen muutokset astuvat voimaan vaiheittain maaliskuussa ja syyskuussa. Lue lisää
18.2.2026 Lunnassa voi jatkossa tarkastella omia terveystietoja Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen digitaalisessa asiointipalvelussa Lunnassa pääsee tammikuun lopusta lähtien tarkastelemaan omia terveystietoja. Palvelu otetaan käyttöön asteittain: ensin Espoon ja Kauniaisten asukkaille ja muiden kuntien asukkaille kevään kuluessa. Lue lisää
17.2.2026 Minustako yrittäjä? -infosta apua yrittäjyyttä harkitseville Lohja-Karkkila työllisyyspalvelut ja YritysLohja tarjoavat keväällä 2026 yrittäjyyttä pohtiville tai yritystoimintaa aloittaville lohjalaisille maksuttomia Minustako yrittäjä? -infoja ilman ennakkoilmoittautumista. Lue lisää
13.2.2026 Hongiston kylä Lohjalta on Uudenmaan vuoden kylä 2026 Noin sadan asukkaan Hongiston kylän sydän on kyläyhdistyksen hallinnoima vanha Hongiston kansakoulu, joka on ahkerassa käytössä ympäri vuoden. Hongisto on riemukas ja elävä esimerkki siitä, että pieni voi olla suurta. Lue lisää
13.2.2026 L126 kaavan yleisötilaisuus ti 24.2. Virkkalan kirjastolla Yleisötilaisuudessa käsitellään L126 Braskin aurinkoenergia-alueen asemakaavaa ja asemakaavan muutosta. Lue lisää
12.2.2026 Opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijat vierailivat Lohjalla Opetus- ja kulttuuriministeriön lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen osaston asiantuntijat vierailivat Luksian Lohjan kampuksella. Noin 30 hengen ryhmä tutustui alueen toisen asteen koulutukseen ja kävi keskusteluja siitä, millaisia ratkaisuja Länsi-Uudellamaalla tarvitaan nyt ja tulevina vuosina. Lue lisää
9.2.2026 Kaupunginhallituksen päätökset 9.2. Lohjan kaupunginhallitus kokoontui maanantaina 9.2.2026. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa vuoden 2025 talousarvion toteutumista, Lohja-lisälle esitettävää lisämäärärahaa työllisyyden tukemiseksi sekä kotouttamissopimuksen päivittämistä. Lue lisää
9.2.2026 Ilmoitus vesiliikenteen kielto- ja rajoituspäätöksestä Löyttyjärvellä Liikenne- ja viestintävirasto Traficom määrää kiellon kulkea moottorivoimaa käyttäen Löyttyjärven vesialueella Lohjan kaupungeissa liitekartan mukaisesti. Kielto ei koske alle 2 kW:n teholuokan sähkömoottorikäyttöisiä vesikulkuneuvoja eikä vesilentokoneiden nousua tai laskua järvelle. Lue lisää